Vaste palvelee myös kuulo-ongelmista kärsiviä henkilöitä

Tämä tarina on minulle tärkeä. Omat isovanhempani isäni puolelta olivat kuuroja. Tiedän, kuinka epätasa-arvoisessa asemassa kuurot ovat olleet. Minun kuuroja isovanhempia pidettiin lapsena yksinkertaisina, suorastaan tyhminä. He eivät saaneet samaa koulutusta kuin ”normaalit” lapset. Puhumattakaan monista muista asioista, mistä he jäivät kuuroutensa vuoksi paitsi.

Kuulo-ongelmat tai kuurous ovat hankaloittaneet kuurojen elämää kautta aikojen ja valitettavasti eriarvoisuus ja haasteet ovat läsnä tänäkin päivänä. Teknologiakehityksen tuomista mahdollisuuksista huolimatta.

 

Merjan Tarina

Merja on 64- vuotias tyypin 2 diabeetikko. Hän kuulee huonosti. Hän ei kuitenkaan ole kuuro, sillä hän kuulee melko hyvin kuulolaitteen kanssa. Kuulolaitteen käyttö ja toiminta eivät kuitenkaan suju ongelmitta. Erilaiset sosiaaliset tilanteet ja paikat vaikuttavat paljon siihen, miten hän vastaanottaa ja ymmärtää puhetta. Lääkärillä tai hoitajalla käynti ovat aina olleet Merjalle tilanteita, missä jännitys on ottanut vallan, eikä hän ole pystynyt olemaan vastaanottavainen neuvonnalle. Merja onkin aina tarvinnut siskonsa tukea tällaisissa tilanteissa.

Yhteydenotto Vasteeseen

Merjan sisko kuuli Vasteesta tuttavansa kautta ja kiinnostui heti, koska Vaste auttaa  diabeetikoita täysin etänä. Kaikki raportointi tapahtuu mobiilisovelluksen välityksellä, viestein. Hän otti yhteyttä Vasteen Tuomas Javanaiseen ja kertoi siskonsa sairastuneen tyypin 2 diabetekseen. Hoito terveyskeskuksessa ei tuottanut tulosta ja lääkemäärät vain lisääntyivät. Vaikka Merja teki kaikki tismalleen ohjeiden mukaan.

Näin Merjan seurantajakso Vasteella alkoi

Merjalle hankittiin älypuhelin, hän kävi Kotkan Synlab- laboratorioissa verikokeissa ja sai postitse kaikki mittarit ja laitteet, joilla verenpaine-, verensokeri-, ketoaine-, paino- ja vyötärönympäryksen seuranta voidaan toteuttaa. Ainoastaan aloituskeskustelu, joka pidetään puhelimitse, toteutettiin siskon kautta. Merja oli valmis aloittamaan 24 viikon intensiivisen seurannan Vasteen Tuomas Javanaisen ohjaamana. Oli kevät 2021. Päivittäinen yhteydenpito alkoi sujua saman tien, vaikka Merja ei ollut aiemmin käyttänyt älypuhelinta, mobiilisovelluksista puhumattakaan. Tuomas vastaanotti viestejä Turussa ja Merja lähetteli kuvia mittareiden lukemista ja ruoka-annoksista Kotkassa.

Kun Merjan verensokerit saatiin tasapainoon, diabeteslääkitys voitiin lopettaa. Kaikki lääketiputukset toteutti Merjan lääkäri. Ruokailut sujuivat hyvin, tuloksia syntyi koko ajan ja Merjan olo parani päivä päivältä. Merja oli valmis siirtymään Vasteen ”erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon” eli minun seurantaan.

Merja oli ollut asiakkaanani ehkä noin viikon verran, kun pysähdyin miettimään seuraavaa: Merjahan on ihan kuin kaikki muutkin asiakkaani. Hän saa laadultaan ihan samaa apua ja huolenpitoa kuin kuulevat asiakkaat. Hän myös pystyy kommunikoimaan kanssani vaivatta ja ilman jännitystä. Merja on myös erittäin aktiivinen ja kannustava Vasteen asiakkaiden yksityisessä keskusteluryhmässä, joka toimii samassa sovelluksessa kuin muukin viestintä. Kaikki tämä tuntui minusta todella hyvältä.

Tapaaminen Kotkassa

Tätä tekstiä kirjoittaessani vietämme helteisiä kesäkuun viimeisiä päiviä. Olemme Kotkassa kesää viettämässä. Sovimme tapaamisen Kotkassa asuvan Merjan kanssa, tietenkin! Nämä ovat harvinaislaatuisia kohtaamisia. Emme tapaa suurinta osaa asiakkaistamme koskaan, vaikka tulemmekin heidän kanssaan erittäin tutuiksi. He tulevat meille tärkeiksi ja uskon, että myös me tulemme heille tärkeiksi. Heillä on koko seurannan ajan tuki vain viestin tai puhelun päässä.

Oli todella mukavaa nähdä Merja. Hän suorastaan hehkuu terveyttä ja hyvinvointia! Sen näkee hänen silmistään ja koko olemuksestaan.

”Olen paljon energisempi ja voin todella hyvin”, Merja kertoo.

Kuvassa Merja ja Maiju, tapaaminen Kotkassa Merjan kotipihalla

 

Etäseuranta haastaa perinteisen vastaanottokäynnin

Merja kokee etänä toteutetun seurannan paljon parempana vaihtoehtona kuin perinteisen vastaanottokäynnin. Hän saa rauhassa omassa kodissaan lukea minun ja Tuomaksen kirjoittamat viestit. Hän voi kysyä mieltään askarruttavista asioista, milloin tahansa. Hän mielellään mittaa verenpaineen kotona, ottaa kuvan mittarin lukemasta ja lähettää sen meille. Lääkärikäynneillä verenpaineet huitelivat aina hurjissa lukemissa, eivätkä kertoneet totuutta ollenkaan. Jos hänen verensokeriarvoissaan tapahtuu muutoksia, tai paino ei putoakaan samalla nopeudella joka viikko, hän saa vastaukset kysymyksiinsä viipymättä. Ennen kaikkea, hänellä on koko ajan joku vain viestin päässä. Hän ei ole yksin. Tämä on myös helpottanut Merjan siskon kantamaa huolta. Nyt Merja hoitaa asiansa meidän kanssamme, eikä siskon tarvitse olla tulkkina joka kohdassa.

”Voin lämpimästi suositella Vasteen seurantajaksoa tyypin 2 diabeetikoille, niin kuuroille kuin kuuleville”, Merja lisää lopuksi.

Merjan intensiivista seurantaa on jäljellä 2 kuukautta. Jakson lopussa hän käy uudelleen verikokeissa Synlabin laboratoriossa. Silloin meillä on parhaat mittaristot käytettävissä. Tavoitteena on remissio tyypin 2 diabeteksessa.

Tämän kesäisen kuvan myötä toivotamme kaikille aurinkoisia kesäpäiviä ja paljon terveyttä!

Terveisin Maiju ja Merja

 

Vasteen vaihtoehto perinteiselle hoidolle tyypin 2 diabeteksessa

Vasteella on malli, joka vastaa diabeetikoiden toiveisiin paremmasta, tehokkaammasta ja yksilöllisemmästä hoidosta. Täysin etänä toteutettu seuranta myös kaventaa alueellisia eroja diabeetikoiden hoidon toteutumisessa ja laadussa. Palvelemme asiakkaita valtakunnallisesti. Asiakkaamme saavat samanarvoista palvelua asuinpaikkakunnasta riippumatta.

Vuosi 2020 näytti meille pilkahduksen maailmasta, missä perinteinen terveydenhuolto sellaisenaan tuli tiensä päähän. Otimme suuren harppauksen terveydenhuollon digitalisoitumisessa ja huomasimme, että moni asia onnistuu myös ilman perinteistä kohtaamista. Meidän tulisi nähdä tämä aika uuden alkuna. Etähoito (telemedicine) on tulevaisuutta ja tarjoaa potilaalle mahdollisuuden uudenlaiseen hoitosuhteeseen. Perinteinen vastaanottokäynti hoitajan tai lääkärin luona ei välttämättä ole paras vaihtoehto kaikille.

Me Vasteella tarjoamme vaihtoehdon perinteiselle hoidolle tyypin 2 diabeteksessa:

  • Täysin etänä toteutettu seuranta terveydenhuollon hoidon lisäksi
  • Yksilöllinen suunnitelma ja ruokavalio
  • Päivittäinen yhteydenpito asiakkaan kanssa
  • Tieteeseen perustuva 
  • Tavoitteena remissio tyypin 2 diabeteksessa
  • Tulosperusteinen maksu

Remission tyypin 2 diabeteksessa tarkoittaa sitä, että asiakas pystyy lopettamaan diabeteslääkityksen ja hänen veriarvonsa ovat terveen tasolla. Asiakkaalla ei enää voida diagnosoida tyypin 2 diabetesta. Tulosperusteisuus kustannuksissa tarkoittaa sitä, että jos emme saavuta luvattuja tuloksia, asiakas saa rahansa 100% takaisin.

Mikä Vaste?

Vaste Oy on turkulainen perheyritys. Olemme olleet mukana edistämässä yli 100 suomalaisen terveydentilaa. Toimintamme perustuu viimeisimpään kansainväliseen tieteelliseen näyttöön ja ihmisen fysiologiaan. Onnistuneen elämäntapamuutoksen kulmakiviä ovat lääkärisuhteen lisäksi asiakkaan jatkuva seuranta ja henkilökohtainen suunnitelma.

”Vasteella et ole koskaan yksin”

-Maiju Javanainen, Vaste Oy

Lue lisää jaksoistamme osoitteessa https://vastehealth.fi

Muita artikkeleita

Missä Vaste on ollut?

Valmistuminen yliopistosta Valmistuin keväällä 2023 Turun yliopistosta biokemistiksi sivuaineenani psykologia. Valmistujaisia vietettiin kesällä 2023 Kotkan hienossa konserttitalossa. Ammattimuusikot esittivät minulle tärkeitä ja merkityksellisiä elektronisen musiikin

Lue lisää ›

Solut täyttyvät glukoosista – Insuliiniresistenssin biokemiaa

Jos sinulla on liikaa glukoosia solun sisäisessä tilassa (intrasellulaarinen tila), maksa yrittää päästä siitä eroon valmistamalla rasvaa (Smith et al. 2019) ja samaan aikaan insuliini yrittää työntää uutta glukoosia jo täynnä oleviin soluihin. Maksa lähettää tätä uutta rasvaa VLDL (very low density lipoproteiini) muodossa muualle elimistöön. Näin syntyy viskeraalisen alueen rasva eli vaarallinen sisäelin rasva (rasvamaksa, rasvahaima, vatsanalaisrasva).

Lue lisää ›

Hiilihydraatti-insuliinimalli haastaa perinteisen kalorimallin lihavuuden hoidossa (Ludwig et al. 2021 The American Journal of Clinical Nutrition)

Yleisen näkemyksen mukaan liikalihavuusepidemia johtuu nykyaikaisten, erittäin maukkaiden, energiapitoisten jalostettujen elintarvikkeiden liiallisesta kulutuksesta, jota pahentaa istuva elämäntapa. Lihavuustilastot ovat kuitenkin historiallisen korkealla, vaikka energian tasapainomalli (EBM) ohjaa jatkuvasti keskittymistä syömään vähemmän ja liikkumaan enemmän.

Lue lisää ›